etusiulle artikkeli

JAA

Saumattomalla yhteistyöllä onnistutaan

– Yhteistyömme SOLin kanssa alkoi helmikuussa 2014, kun he ottivat haltuunsa pitkän tavaran kenttäkäsittelyn, Kaukokiidon operatiivinen johtaja Harri Puotinen kertoo. SOLin palvelujohtaja Henna Haapanen on ollut mukana toiminnassa alusta asti.

HENKILÖSTÖPALVELUT, KIINTEISTÖPALVELUT

Saumattomalla yhteistyöllä onnistutaan

Lähetykset kiitävät halki Suomen, ja perheyritykset pyrkivät parhaaseen mahdolliseen tulokseen. – Toiminnan vastuuta ei voi koskaan ulkoistaa eli teemme yhdessä tätä työtä, Kaukokiidon operatiivinen johtaja Harri Puotinen toteaa.

Kun kysyn Kaukokiidon operatiiviselta johtajalta Harri Puotiselta, mitä laatu logistiikkapalveluissa tarkoittaa, vastaus tulee välittömästi.

Kaukokiito lukuina

- Perustettu 1953
- 2 000 työntekijää.
- 9 terminaalia eri puolilla Suomea.
- 4 pääterminaalia.
- 25 liikenneterminaalia.
- Yli 1 000 ajoneuvoyksikköä.
- 3,5 miljoonaa lähetystä vuodessa.
- Liikevaihto 180 miljoonaa euroa.

– Se on toimintavarmuutta. Pelkällä hinnalla kilpailemalla ei pärjää, palvelujen tulee olla laadullisesti hyviä ja palvelujen kehittäminen tulee olla jatkuvaa.

– Kaukokiito on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2000 alkaen ja yritys toimii vakaalla pohjalla, mikä helpottaa meidän toimimistamme nykyisessä markkinatilanteessa. Asiakkaamme myös arvostavat kotimaista omistajuutta.

– Kuljetusalan kilpailu on erittäin kovaa, ja alan kannattavuus haasteellinen, se piiskaa meitäkin kehittämään toimintoja yhä tehokkaammiksi. Esimerkiksi ensi vuoden vaihteessa otamme käyttöömme tuotannonohjausjärjestelmän uusia ominaisuuksia, joilla vähennämme tuotantokustannuksia. Myös palveluntarjontamme tulee muuttumaan tuotteistuksien kautta monipuolisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Puotinen ennustaa, että logistiikka-alan muutokset lähitulevaisuudessa liittyvät globalisaatioon ja kuluttajien ja yritysten ostokäyttäytymisen muutoksiin.

– Portaalien kautta tapahtuvat ostot lisääntyvät, ja maahantuojien varastojen kautta operoiminen vähenee eli lähetyseräkoot pienenevät ja toimitukset suoraan kuluttajille ja käyttökohteisiin lisääntyvät.

Kaikkea ei kannata tehdä itse

Kaukokiidolla on pitkät perinteet alihankkijoiden käyttämisessä toiminnassaan.

– Me ostamme ulkopuoliselta toimittajalta pääsääntöisesti sellaiset tehtävät, joissa tarvitaan paljon joustavuutta resurssien suhteen, erityistä osaamista tai sellaisia laite- ja koneinvestointeja, joita emme halua tehdä, Puotinen sanoo.

– Yleensä nämä tehtävät eivät myöskään ole meidän ydinliiketoimintaa vaan sitä tukevia tehtäviä.

Tällä hetkellä henkilötyövuosissa noin 50 työntekijän panos ostetaan ulkopuolisilta toimittajilta.

– Sen sijaan sellaiset tehtävät, joissa on säännöllinen työaika ja kuormitus, hoidetaan yleensä omalla porukalla.

Kaukokiidon Vantaan terminaalissa yhteinen taival SOLin kanssa alkoi helmikuussa 2014.

– Edellinen yrittäjä halusi luopua toiminnastaan kentän pitkän tavaran käsittelijänä ja päädyimme ostamaan palvelut SOLilta.

Samalla heidän omistukseensa siirtyivät myös työssä tarvittavat lastauslaitteet. Olemme olleet ratkaisuun hyvin tyytyväisiä ja viime keväänä SOL aloitti työt myös Turun terminaalissamme.

– Yhteistyö on sujunut hyvin, ja he ovat myös onnistuneet löytämään hyviä työntekijöitä terminaaliin.

– Lisäksi Kaukokiidon toiminta ja omistajuus perustuu pitkälti kotimaisiin perheyrityksiin, ja arvostamme myös SOLissa perheyrittäjyyttä.

kauko2

– Kehitämme toimintoja yhdessä koko ajan tehokkaammiksi, Kaukokiidon operatiivinen johtaja Harri Puotinen ja SOLin palvelujohtaja Henna Haapanen kertovat.

Kumppanin pitää pärjätä

Puotinen moittii vanhakantaista tapaa sysätä toimintoja erillisinä hankkeina alihankkijoiden vastuulle.

– Tällaisesta ajattelutavasta pitää päästä eroon. Yhteistyön pitää olla saumatonta molemmin puolin. Tehokkaimmat toimintatavat löytyvät yhdessä systemaattisesti suunnitellen. Me pidämmekin SOLilaisten kanssa säännöllisesti palavereita näistä aiheista työnjohtotasolla. Päämäärän pitää olla yhteinen ja tuottavaa molemmille.

Syyskuusta alkaen SOL on huolehtinut Vantaan terminaalilla myös kiinteistönhuollosta.

– Kun yhteistyömme laajeni, näimme SOLin saavan siitä selkeitä synergiaetuja, mikä on ehdottomasti positiivinen asia sekä tilaajalle että palvelun tuottajalle.

Lokakuussa SOL aloitti Vantaalla myös ulkomaanrahdin terminaalikäsittelyn.

– Näissä tehtävissä tarvittava henkilöstömäärä vaihtelee suuresti viikon aikana, ja SOL pystyykin nyt hyödyntämään pitkän tavaran käsittelyssä työskentelevää henkilöstöään näissäkin tehtävissä. Kaikkiaan työllistävä vaikutus on Vantaalla noin 20 henkilötyövuotta.

Myös SOLin palvelujohtaja Henna Haapanen korostaa Puotisen tavoin avoimen yhdessä toimimisen tärkeyttä.

– On erittäin tärkeää, että saamme asiakkaalta suoraa palautetta toiminnastamme, että pystymme heti tarvittaessa muuttamaan toimintatapojamme. Yhteisissä tapaamisissa opimme myös koko ajan lisää Kaukokiidon toiminnasta, mikä puolestaan auttaa meitä tarjoamaan parempaa, nimenomaan heille räätälöityä palvelua.

www.kaukokiito.fi

Teksti ja kuvat: Vaula Aunola

kauko3

Mukava porukka

Palveluohjaaja Jesse Ranta siirtyi SOLille töihin samaan aikaan, kun ensimmäinen palvelusopimus tehtiin. Hän toimii nyt esimiehenä Vantaan terminaalissa ja tutustuttaa uudet työntekijät tehtäviin ja tiloihin sekä osallistuu myös uusien työntekijöiden rekrytointiin.

– Meillä on täällä erittäin mukava porukka töissä, ja työ on myös hyvin monipuolista, Jesse kertoo hymyillen.

SOL Henkilöstöpalvelut

LUE LISÄÄ AIHEESTA

1 2 3 4

half-moon
Juhlahumua Tuurissa

Juhlahumua Tuurissa

SOL 25 – Vesa Keskinen 50. Kesäistä, rentoa yhdessäoloa Kyläkaupalla, jonne Keskinen kerää nyt maailman suurinta sarjakuvakokoelmaa – miljoonaa Aku Ankkaa.

half-moon
Maalareita, koneistajia, lasittajia, pakkaajia, toimihenkilöitä…

Maalareita, koneistajia, lasittajia, pakkaajia, toimihenkilöitä…

Kaskipuu on käyttänyt vuokratyövoimaa vuosia. Perheyrityksen tehtaanjohtaja Matti Kämäräinen toteaa, että SOLin valtteja on nopea reagointi ja asioiden ennakoiminen.

half-moon
Henkilöstöpalvelujen upea kasvuloikka

Henkilöstöpalvelujen upea kasvuloikka

SOL Henkilöstöpalveluista tuli viime vuonna yksi alan suurimmista valtakunnallisesti toimivista yrityksistä. – Liikevaihtomme kasvoi yli 60 prosenttia. Upeaa on myös se, että liki 100 prosenttia uusista ja vanhoista asiakkaistamme pitää palveluamme hyvänä tai erinomaisena, toimitusjohtaja Niilo Kemppe toteaa.

half-moon
Nauretaan samoille asioille

Nauretaan samoille asioille

Else Gamst-Nielsen avustaa Pirkko ja Veli Juhani Palmia arjen rutiineissa. Aiemmin he toimivat itse avustajiensa työnantajina, nyt SOL toimii työnantajana ja hoitaa paperityöt sekä lomasijaiset.

half-moon
SOL välittää henkilökohtaisia avustajia

SOL välittää henkilökohtaisia avustajia

–Työntekijät valitaan huolella, hyvän fiiliksen pitää olla molemminpuolista, henkilöstöneuvottelija Johanna Aaltonen sanoo.

half-moon
Hyvällä asenteella

Hyvällä asenteella

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vastaa yli puolen Suomen sairaanhoidosta. SOL Henkilöstöpalveluiden kautta on saatu osaavia tekijöitä monenlaisiin töihin jo vuosien ajan.