etusiulle artikkeli

JAA

Muistatko ensimmäisen työpäiväsi?

Jokainen kesätyöntekijä ansaitsee myönteisen ensikokemuksen työelämästä.

PÄÄKIRJOITUS

Muistatko ensimmäisen työpäiväsi?

Muistat varmaan myös ensimmäisen työpaikkasi, ja todennäköisesti olet silloin ollut kesätöissä. Vaikka kesää on nyt jo muutama viikko takana, on silti syytä pohtia hieman kesätyötä ja ennen kaikkea kesätyöntekijöitä. Meillä on tänä vuonna SOLissa jälleen koko joukko kesätyöntekijöitä, yksistään Suomessa noin 800 eri-ikäistä nuorta. On tärkeää, että heistä jokainen saa myönteisen ensikokemuksen työelämästä. 

Kohtaan silloin tällöin ihmisiä, jotka kertovat innoissaan olleensa kesätöissä meillä. He ovat pitäneet kokemusta upeana ja kertovat saaneensa arvokkaita eväitä tuleviin töihinsä. Heille on siis jäänyt hyvä tunnejälki ensimmäisestä työpaikasta. He kehuvat heitä opastaneita SOLilaisia ja kertovat arvostavansa palvelualaa. 

Moni SOLilainen on yhä sillä kesätyötiellään, jolle on joskus lähtenyt. Näin käy varmasti tänäkin vuonna eli osa kesätöihin tulleista nuorista jää meille töihin vielä kesän loputtuakin. Heille me voimme tarjota koulutusta ja hyvät mahdollisuudet edetä työuralla. Toiset jatkavat opintojaan ja tekevät siinä ohessa osa-aikatöitä. Useat palaavat seuraavana kesänä vanhaan tuttuun kesätyöpaikkaan. Heille kesätyö SOLissa on varmasti ollut hyvä kokemus. Itsekin olen päässyt nuorempana useana kesänä palvelemaan asiakkaitamme hyvin erilaisissa tehtävissä ja sain huippuarvokasta kokemusta tulevia töitäni varten. 

Mistä nämä positiiviset kokemukset syntyvät? Kaikessa työssä, ei ainoastaan kesätöissä, on turvallisuuden kokeminen tärkeää. Fyysisen työympäristön on oltava turvallinen ja työvälineiden asialliset. Henkinen turvallisuus sisältää tunteen siitä, että voit luottaa esimieheen ja kollegoihin sekä koet saavasi apua ja tukea tarvitessasi. On ensiarvoisen tärkeää, että uudet työntekijät otetaan lämpimästi vastaan ja perehdytetään työhönsä huolella. Meidän kokeneempien on annettavaa aikaa ja osattava ajatella nuorten näkökulmasta. 

On sanomattakin selvää kuinka tärkeitä ovat työpaikan ihmiset niin esimiehet ja kollegat kuin asiakkaatkin. Ihmiset sen fiiliksen tekevät ja antavat samalla työlle merkityksen. Yhdessä tekeminen sekä tunne, että kuuluu joukkoon ovat arvokkaita asioita työelämässä. Muistetaan olla aidosti läsnä kohtaamisissa sekä kuunnellaan, kannustetaan ja innostetaan toisiamme.

Eikä pidä unohtaa tärkeitä reilun pelin sääntöjä. SOL on jo vuosia ollut mukana Vastuullinen kesäduuni -hankkeessa. Se edellyttää työnantajalta, että kesätyöntekijöitä kohdellaan arvostaen ja oikeudenmukaisesti. He saavat muun muassa kirjallisen työsopimuksen, sopimuksien mukaisen palkan ja lähtiessään asianmukaisen työtodistuksen. 

Samoin kuin meillä kaikilla on oikeus turvallisiin ja positiivisiin työpäiviin, meillä on myös velvollisuus omalta osaltamme rakentaa luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiriä työpaikallemme.

Aurinkoista ja kokemusrikasta kesää toivottaen

Juhapekka Joronen

Toimitusjohtaja, SOL Palvelut Oy

LUE LISÄÄ AIHEESTA

1 2 3

half-moon
Oikeat kysymykset

Oikeat kysymykset

Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen toteaa pääkirjoituksessaan, että SOL oli jo alkuaikoinaan erittäin poikkeava yritys ja edelläkävijä monissa asioissa. 

half-moon
Kehityksen kärkeen

Kehityksen kärkeen

Jatkuva kehittyminen monilla eri tasoilla on toimintamme jatkuvuuden kannalta erittäin tärkeää, jopa välttämätöntä.

half-moon
Hyvä pitää ansaita

Hyvä pitää ansaita

Oletko koskaan miettinyt ja ihaillut jonkun toisen saavutuksia tai ominaisuuksia? Minä olen.

half-moon
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta sitä voi tehdä

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta sitä voi tehdä

SOLin toimialoilla tulevaisuus on nykyisten olettamusten mukaan turvattu ja jatkuvuus taattu.

half-moon
Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi

Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi

Mitä yhdessä tekeminen merkitsee sinulle? Minulle ja varmasti suurimmalle osalle ihmisistä sen merkitys on suuri. Usein suurempi, kuin heti tulee edes ajatelleeksi. Kokemusten jakaminen sekä yhdessä tekeminen on antoisaa.