etusiulle artikkeli

JAA

Puhdasta asiaa 2/2016

PUHDASTA ASIAA

Puhdasta asiaa 2/2016

Yhteistyökuvioita ja muita ajankohtaisia uutisia.

Yhteistyö Tikkurilan kanssa laajeni

– Sopimuksemme Tikkurilan kanssa laajeni tänä syksynä koskemaan myös maalitehtaan puhtaanapitopalveluja. Olemme jo aiemmin huolehtineet toimitila – ja lähettipalveluista tehtaan alueella, SOLin palvelujohtaja Sanna Peltola kertoo.

Tikkurila Oyj:n kiinteistö- ja kunnossapitopäällikkö Mikko Viinanen korostaa kumppanuutta ja luottamusta yhteystyössä.

– Ammattilaisuuden ja tosissaan tekemisen pitää näkyä kaikessa toiminnassa ja kaikilla tasoilla, Viinanen toteaa.

– Päädyimme SOLiin sekä hinnan että aiemman asiakaskokemuksen perusteella. Toimitilapalveluissamme on jo pidempään käytetty heidän palveluitaan ja sieltä ei ole kuulunut muuta kuin pelkkää hyvää. Se oli hyvä pohja aloittaa neuvottelut siivouksesta ja hyvä käsitys SOLin tavasta hoitaa siivouspalvelut vain vahvistui neuvottelujen edetessä.

Tikkurila Oyj (entinen Tikkurilan Väritehtaat Oy) on suomalainen maaleja ja lakkoja valmistava pörssiyhtiö. Yhtiön pääkonttori ja tärkeimmät tuotantolaitokset sijaitsevat Vantaan Tikkurilassa Keravanjoen kosken rannalla. Yrityksen suurimmat markkinat ovat Ruotsissa, Venäjällä, Suomessa, Puolassa ja Baltiassa. Tuotteita valmistetaan yhdeksässä maassa ja niitä on saatavilla kaiken kaikkiaan noin 40 maassa.

SOL Toimitilapalvelut

SOL Siivouspalvelut

www.tikkurila.fi

Lääketehdas sai uuden kumppanin Venäjällä

Lokakuun alussa aloitettiin työt Teva Pharmaceutical Industriesin lääketehtaalla Jartoslavissa.

– Huolehdimme tehtaalla ulkotilojen, sisätilojen ja valmistuksen puhdastilojen siisteydestä. SOLin Moskovan johtaja Markus Sjöberg kertoo tyytyväisenä.

Israelilainen maailmanlaajuinen lääkeyritys Teva tuottaa ja markkinoi kohtuuhintaisia rinnakkaislääkkeitä sekä innovatiivisia lääkkeitä ja lääkemolekyylejä. 

– Meillä on jo aiempaa kokemusta vastaavista erityistä puhtautta vaativista kohteista, esimerkiksi paikallinen Astra Zeneca on asiakkaamme.

Tevan tehdas Jaroslavissa avattiin kaksi vuotta sitten ja tehtaan tuotantokapasiteetti on miljardi tablettia vuodessa. Teva Pharmaceutical Industriesin palveluksessa on noin 46 000 työntekijää eri puolilla maailmalla ja liikevaihto vuonna 2013 oli 20,4 miljardia dollaria.

SOL Maailmalla

www.tevapharm.com

vierumaki

Vierumäki on monipuolinen liikunta- ja vapaa-ajan keskus, jonka alueella toimii maan suurin liikunta-alan oppilaitos Suomen Urheiluopisto.

Vierumäen kiinteistönhuolto siirtyi SOLille

Suomen Urheiluopiston kiinteistönhuolto Vierumäellä siirtyi kesällä SOLin hoidettavaksi.

– Haastavan kohteen startti ja haltuunotto on sujunut hyvin, SOLin palvelujohtaja Arto Mäkinen kertoo.

Kolmivuotiseen sopimukseen kuuluu Vierumäki-yhtiöiden, Vierumäki Country Club Oy:n ja Suomen Urheiluopiston kiinteistöjä lähes sata tuhatta kerrosneliömetriä ja noin 200 hehtaarin maa-alueet. Alueella on monitoimiareena, kaksi jäähallia, uimahalli, urheiluhalleja sekä paljon majoitustilaa. Vanhimmat kiinteistöistä on rakennettu 1930-luvulla, puolet kuitenkin 2000-luvulla.

– Kiinteistöpalveluiden kilpailutuksessa käytettiin kriteereinä hintaa, henkilöstön osaamista, kalustoa ja energianhallintaa, Vierumäen kiinteistöpäällikkö Jukka Oksanen kertoo.

Alueella on vuosittain yli 400 000 kävijää, joista neljännes on yritysasiakkaita.

SOL Kiinteistöpalvelut

Suomen Urheiluopisto

Palvelua kuntayhtymälle

Saimaan ammattiopisto Sampo tarjoaa ammatillista koulutusta aikuisille ja nuorille sekä koulutus- ja kehittämispalveluja yrityksille ja muille yhteisöasiakkaille. Toimipisteet ovat Lappeenrannassa ja Imatralla.

– Oppilaitos kuuluu Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän alaisuuteen ja teimme lokakuussa sopimuksen Lappeenrannan toimipisteen siivouksesta, SOLin myyntineuvottelija Heidi Sipponen kertoo.

– Päätöksenteon kriteerinä oli kokonaistaloudellisuus kuntayhtymän näkökulmasta. Tämä kokonaistaloudellisuus koostuu hinta- ja laatutekijöistä, joista hinnan osuus oli 60 prosenttia ja laadun 40 prosenttia. Laatutekijöinä otettiin huomioon toimintavarmuus, tavoitettavuus, reklamaatioiden vastaanottaminen ja niiden käsittely, palvelun seuranta, laatutakuu ja palvelun ympäristövaikutukset.

SOL Siivouspalvelut

Saimaan ammattiopisto Sampo

Osuuskaupan kumppaniksi

Etelä–Karjalan Osuuskauppa teki sopimuksen Eekoon matkailu- ja ravitsemiskaupan siivouspalveluiden siirtymisestä liikkeenluovutuksella SOLille vuoden vaihteessa. Kaksikymmentä Eekoon siivouspalvelujen työntekijää siirtyy liikkeenluovutuksen yhteydessä SOLin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. SOL vastaa nyt Original Sokos Hotel Lappeen, Amarillo-ravintolamaailman, Las Palmasin, Birran, Kolmen Lyhdyn ja Kasinoterassin siivouksesta.

– Pystymme nyt keskittymään täysipainoisesti omaan ydintoimintaamme ja varmistamaan joustavan kysyntään vastaavan siivouspalvelun. Siivouspalvelut ovat asiakastyytyväisyytemme kannalta merkittävä osa-alue ja SOL edustaa alan parasta osaamista. Tämän sopimuksen myötä luovutamme tämän meille tärkeän toiminnon osaaviin käsiin, kertoo Eekoon MaRa-toimialajohtaja Aleksi Vuorinne.

– Olemme todella iloisia, että pääsemme tekemään taas yhteistyötä Eekoon kanssa. Olemme Suomen ja Etelä-Karjalan suurin hotellisiivouksen osaaja. Vastaamme Lappeenrannan alueella nyt yhteensä viiden hotellin puhtaudesta, SOLin palvelujohtaja Noora Kekki sanoo. 

SOL Siivouspalvelut

Etelä–Karjalan Osuuskauppa

Soolo siivoaa Itiksessä

soolo_sol

Lokakuun alussa otettiin käyttöön Sooloksi nimetyn TASKI IntelliBotin siivousrobotin. Soolo soveltuu hyvin Itiksen isoille käytäville, jossa siivottavaa lattia pinta-alaa on runsaasti. Itiksessä siivousrobottia käytetään öisin ja sen työskentelyä valvoo palveluvastaava, joka samaan aikaa suorittaa omia tehtäviään.

Soolon yli 20 erilaista sensoria havainnoi ympäristöä esteiden varalta, taaten näin turvallisen työskentelyn. Robotti pystyy pesemään jopa 7 000 neliötä työvuoron aikana ja sen kaikki toiminta tallentuu käyttöjärjestelmään. Näin sen toimintaa voidaan edelleen kehittää ja laatua parantaa.

– Olemme saaneet hyviä kokemuksia erilaisissa testeissä ja monet asiakkaamme ovat kiinnostuneita robotin käyttöönotosta, kertoo SOL Palveluiden palvelujohtaja Mari Suomalainen.

– Robotit ja automatisointi ovat tärkeitä toiminnan kehittämisen keinoja, mutta pelkkä automatisointi ei yksin tuo kustannustehokkuutta. 

– Olemme jo pitkään käyttäneen LEAN- johtamismenetelmään perustuvaa mallia, jonka avulla pääsemme käsiksi asiakkaalle arvoa tuottaviin asioihin. Erilaisilla teknisillä ratkaisuilla esimerkiksi käytettävien siivousaineiden ja menetelmien huolellisella suunnittelulla päästään monesti järkeviin säästöihin, Suomalainen summaa.

SOL Palvelut

www.itis.fi

SOL Sponssi – haku käynnissä

pensselit

Lähetä hakemuksesi 31.1. mennessä: asiakaspalvelu(at)sol.fi. Lisätietoja: taija.paavola(at)sol.fi

Oletko kunnostautunut urheilun tai taiteen saralla? Oletko matkalla maailman mestariksi tai nobelistiksi? Julkistamme hakuun kaksi 2000-5000 euron arvoista SOL Sponssia urheilun ja taiteen saralta. Kerro saavutuksista ja tavoitteistasi hakemuksella tammikuun loppuun mennessä. SOL Sponssi raati tekee valinnat helmikuun loppuun mennessä. – SOL Sponssilla halutaan tukea SOLilaisten menestystä jatkossakin. Joukossamme on paljon eri tason huippu-urheilijoita ja taiteilijoita sekä junioriurheilun valmentajia jo nyt, viestintäpäällikkö Taija Paavola sanoo.

Joogatauko somessa

Eveliina Holm ohjaa joogaa maanantaisin Helsingin pääkonttorilla. Jotta kukaan ei jäisi paitsi rentouttavasta tauosta, voi joogavinkit kurkata myös somesta: facebook.com/pg/solpalvelut/videos/

Eve_jooga

Jooga on noin 5 000 vuotta vanha laji.

Ilopuntarin tulokset julki

SOL mittaa vuosittain henkilöstön työtyytyväisyyttä ja työhyvinvointia Ilopuntari-kyselyllä.

– Tämän vuoden tuloksiin voimme olla suurelta osin tyytyväisiä. Kun mittauksessa korkein arvosana on viisi, niin toimihenkilöiden osalta pääsimme keskimäärin arvosanaan 4,2 ja palveluvastaavien osalta lukuun 3,9. Myös vastausprosentti oli noussut edellisistä vuosista, SOLin henkilö- ja lakiasiainjohtaja Timo Sairanen sanoo.

Ilopuntari–kyselyn tuloksia esimiehet käyttävät toiminnan kehittämiseen yhdessä työntekijöiden kanssa.

– Olemme toteuttaneet useita työhyvinvointiin liittyviä hankkeita viime vuosina. Ilopuntari on osa meidän SOL Life -ohjelmaamme, jolla pyritään monin tavoin kehittämään työhyvinvointia. 

– Esimiehillä on tärkeä rooli työpaikan työhyvinvoinnin edistäjänä ja SOL Life auttaa esimiehiä heidän työssään ja tavoitteenamme on, että jokainen SOLilainen viihtyy työssään ja tukea tarvitessaan saa sitä nopeasti.

Ikäohjelma tukee nuoria ja vanhoja

Uudessa ikäohjelmassa huomioidaan eri ikä- ja ammattiryhmien tarpeet ja ohjeistetaan esimiehiä Jatkuvan välittämisen -mallin mukaiseen toimintaan. 

– Erityishuomion kohteena ikäohjelmassa ovat nuoret ja eläkeiän jo saavuttaneet työkykyiset- ja haluiset SOLilaiset. Näemme monimuotoisuuden rikkautena eikä minkään ikäryhmän syrjintää sallita, henkilö- ja lakiasiainjohtaja Timo Sairanen sanoo.

– Ikäohjelman tavoitteena on edistää positiivista yhteistyötä eri ikäryhmien välillä ja tukea eri ikäryhmien työssä jaksamista sekä pidentää ja parantaa työurakehitystä. Haluamme myös varmistaa hiljaisen tiedon siirtymisen.

SOL Ikäohjelma lanseerattiin eläkeläisten joululounaalla

SOL teki historiaa kutsumalla ensimmäistä kertaa eläkkeelle jääneitä työntekijöitä yhteiseen tapaamiseen sekä julkistamalla SOL Ikäohjelman. Ohjelma edistää kaikenikäisten työssä jaksamista.

Lue artikkeli

Henkilöstöpalvelut etsii osaajia

SOL Henkilöstöpalvelut etsii eri alojen tekijöitä jatkuvasti ja sopiva työpaikka voi löytyä nopeallakin aikataululla. Verkossa voi jättää myös avoimen hakemuksen.

Henkilöstöpalveluissa työskentelee tällä hetkellä yli 2 000 palveluosaajaa erilaisissa työsuhteissa. Työpaikkoja löytyy muun muassa logistiikan, rakentamisen, sosiaali- ja terveysalan sekä ravintola-alan tehtävissä.

Kaikki avoimet työpaikat löytyvät osoitteesta: sol.fi/henkilostopalvelut/tyonhakijoille/avoimet-tyopaikat

Turvallista työpäivää

SOL pyrkii ennaltaehkäisemään tapaturmia ja vahinkoja turvattomuushavaintojen keräämisellä ja dokumentoinnilla. 

– Pyrimme saamaan kaikki läheltä piti –tilanteet analysoitua. Tarvittaessa tehdään uusia ohjeita tai korjaavia toimenpiteitä vastaavien tilanteiden toistumisen ehkäisemiseksi ja vahinkojen välttämiseksi, kehityspäällikkö Harri Emaus sanoo.

Kaikki palaverit ja koulutustilaisuudet aloitetaan turvatuokioilla, joissa käsitellään sattuneita vahinkoja tai turvattomuushavaintoja. 

Moniosaaja laati turvallisuussuunnitelmat hotelleille

Työn ohessa opiskelu on palvelujohtaja Birgitta Lindvallille tuttua puuhaa. Lähes kymmenen SOLissa vietetyn vuoden aikana hän on suorittanut jo kolme tutkintoa, joista uusin on Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto eli TVEAT. Lopputyönään hän laati turvallisuussuunnitelmat BEST WESTERN Hotel Kalliohoviin ja Hotel Raumanlinnaan.

Lue artikkeli

Onko sinulla mielessäsi kingi-idea?

Ei ole merkitystä, onko ideasi pieni, suuri, villi, tavanomainen tai mitä tahansa siltä väliltä. Käytössämme on sähköinen ideaboxi, jonne voit käydä antamassa työhösi liittyvän kehitysehdotuksen ja kommentoida muiden antamia ideoita.

ideatehdas.fi/sol

LUE LISÄÄ AIHEESTA

1 2

half-moon
Puhdasta asiaa 1/2016

Puhdasta asiaa 1/2016

Uusia yhteistyökuvioita, henkilökunnan palkitsemisia ja muita ajankohtaisia uutisia.

half-moon
Puhdasta asiaa 2/2015

Puhdasta asiaa 2/2015

Uusia asiakkaita ja muita ajankohtaisia asioita.

half-moon
Puhdasta asiaa 1/2015

Puhdasta asiaa 1/2015

Uusia yhteistyökuvioita, henkilökunnan palkitsemisia ja muita ajankohtaisia uutisia.

half-moon
Boliden Harjavallan tekninen johtaja Timo Lehtinen luovutti palkinnon SOL Palveluiden toimitusjohtajalle Juhapekka Joroselle.

Puhdasta asiaa 2/2014

Boliden Harjavalta palkitsi SOLin, SOLista Nordic Sourcen kumppani, SOLISTI verkossa ja muita ajankohtaisia uutisia.

half-moon
Puhdasta asiaa 1/2014

Puhdasta asiaa 1/2014

Ajankohtaista muun muassa uudet yhteistyökuviot Finnairin, Flybe Finlandin, Lyrecon ja VR Groupin kanssa.